
Pajafella
Tamperelainen trap-artisti Pajafella sainattiin PME:lle vuonna 2015. Tätä ennen artisti oli julkaissut omakustanne-mixtapen Näsinneulahigh, jonka musiikkivideot kappaleisiin Intro, Paljon Pajaa ja Näsinneulahigh herättivät räppi-kansan huomion YouTubessa. Keväällä 2016 Pajafella julkaisi ensimmäisen EP:nsä Luukku Auki, jota seurasi EP Luukku Auki 2 marraskuussa 2017. Pajafella edustaa uutta, modernimpaa suomiräpin/träpin aaltoa ja hänen huhtikuussa (4/20) julkaistu EP:nsä Fella, fella, fella sai osakseen paljon kiitosta sekä faneilta että medialta.
”Räppäri itse toteaa tiedottella, kappaleiden olevan ”hieman erilaisempia”, mitä edellisellä julkaisulla. Tämän lisäksi räppäri pohtii, miten fanit ottavat materiaalin haltuun. Todennäköisesti hyvin, koska kyseessä on helposti parasta Pajafellaa tähän asti.” – Rumba
Lisätietoja / Haastattelupyynnöt
Laura Jonsson / laura@pmerecords.fi / +35850528725
Keikkamyynti
Mikko Määttänen / mikko.maattanen@hogmusic.fi / +358 45 2745 657