RÖGEN VIIMEINEN RAKKAUSLAULU

RÖGEN VIIMEINEN RAKKAUSLAULU

Vahvasti räppikentällä edukseen erottuva Röge julkaisi uuden singlen Sä tiiät mitä meinaan tänään perjantaina 30. elokuuta. Single on irroitus Montreal-mixtapelta, joka on olympiatrilogian toinen osa. “Viimeinen rakkauslauluni, sillä rakkaus on löytynyt.” – Röge kuvailee. Leikkisän taitavasti riimittelevä Röge räppää ihastukselleen ikävästä ja ihastumisen tunteesta. Montreal-mixtape julkaistaan 27. syyskuuta ja tätä edeltää kaksi singlejulkaisua.

Lähtölaukauksen olympiatrilogialle antaneesta München-mixtapesta Klangi kirjoitti seuraavasti: ”Seitsemän kappaleen mittainen taidonnäyte esittelee jälleen kovaa vauhtia nousevan artistin ainutlaatuista riimittelyä ja taitavia tuotannollisia ratkaisuja, unohtamatta hänelle ominaisia urheiluviittauksia.” Kyseiseltä kokonaisuudelta löytyy myös musiikkivideolla varustettu Tim Duncan feat. VilleGalle.

Edeltävänä kesänä Röge nähtii keikkailemassa vakuuttavasti mm. Blockfesteillä ja Kotkan Meripäivillä, sekä lukuisilla klubikeikoillaan. Rögen kohdalla julkaisutahti puhuu puolestaan ja osoittaa nuoren räppärin omistautumista musiikilleen. Tänä vuonna olemme saaneet kuulla aktiiviselta räppäriltä Cooper EP:n, Karmea Antoni -mixtapen, sekä olympiatrilogian ensimmäisen osan München-mixtapen. Ja lisää on tulossa!

Kotkasta vaikuttava kunnianhimoinen sekä oman tyylin omaava aikaansaava räppäri erottuu kekseliäillä punchlineilla ja anteeksipyytelemättömällä ulosannilla. “Aloin räppää about 6-7 vuotta sitte, se oli ekat 5 vuotta pelkkää hassutteluu kunnes älysin et en osaa mitää muuta ja et rakastan tätä hommaa. Inspiroidun luonnosta ja vinksahtaneist ihmisistä ja sellasista tyypeistä ketkä vie juttui äärirajoille”, artisti kuvailee. Nokkelasti riimittelevän taiturin teemat liikkuvat sulavasti hiphopin suurista linjoista ja legendoista aina omaan urheilutaustaansa asti.

Lisätietoja / Haastattelupyynnöt

Amos Utti / amos@pmerecords.fi / +358 40 41 69776