ALMALTA JA GRACIAKSELTA UUTTA MUSIIKKIA

ALMALTA JA GRACIAKSELTA UUTTA MUSIIKKIA

 

Gracias julkaisi tänään uuden singlen Mis ollaan yhdessä veljensä DeezyDavidin kanssa. Kappaleen on tuottanut MD$.

Viime vuosi tuntui siltä, että olisi ollut vuorotellen fyysisesti läsnä, mutta henkisesti poissa. Suurin apu löytyi ystävän lähettämästä ”miten voit?”-tekstiviestistä, jolloin tajusi miten kauas pois sitä on ajautunut. Mis ollaan on ensimmäinen yhteistyö veljeni DeezyDavidin kanssa. Kappale on tehty ilolla ja sen sanoma on, että apu voi löytyä lähtöpisteestä. Ystäville on aina hyvä kertoa ääneen missä menee oman pään sisällä, sillä he välittävät. Täällä ollaan vielä”, Gracias avaa kappaleen tarinaa.

Graciaksen suomenkielistä räppiä on kuultu aikaisemmin mm. tanssittavalla Toleka -kappaleella sekä Gettomasan kultaa striimanneilla Entä sä ja Ei mitää järkee -biiseillä.

 

KUUNTELE UUSI BIISI TÄÄLTÄ

 


Lisätiedot & haastattelupyynnöt:
Noora Kärki / Warner Music / noora.karki@warnermusic.com

 


Popsensaatio ALMA julkaisi tänään odotetun uuden singlen When I Die. Kappale on toinen sinkkujulkaisu hänen 5. huhtikuuta julkaistavalta Have You Seen Her? – debyyttialbumiltaan. When I Die -kappaleen musiikkivideon on ohjannut ja kuvannut Miikka Lommi.

ALMA on kirjoittanut ja tuottanut kappaleen Justin Tranterin (Gwen Stefani, Justin Bieber) ja Mike Sabbathin (Little Mix, Liam Payne, Bea Miller) kanssa. Biisiä innoitti keskustelu siitä, kuinka pitäisi oppia nauttimaan hetkestä.

– Käytämme paljon aikaa murehtimalla asioita, joita emme voi hallita. Pyrimme jatkuvasti olemaan parempia, rikkaampia ja menestyneempiä. Harvoin osaamme arvostaa nykyhetkeä, ALMA sanoo.

When I Die -kappale korostaa ALMAn uniikkia ääntä kirjoittajana; se on rehellinen ja rohkaiseva.

– Olen kuullut elämässäni paljon sitä millainen pitäisi olla, mitä sanoa, kuinka käyttäytyä. Meille kaikille asetetaan koko ajan ulkoapäin painetta sopia tiettyihin muotteihin, joille musiikkini on täysi vastakohta. Haluan fanieni tuntevan, että he voivat olla keitä tahansa, sanoa mitä tahansa ja näyttää miltä tahansa. Heidät tulee hyväksyä omina itsenään, no matter what, Alma kuvailee biisiä.

Tänään julkistettiin myös ALMAN Euroopan kiertueen päivämäärät: kevään aikana ALMA keikkailee Euroopan suurimmissa kaupungeissa kuten Lontoossa, Pariisissa ja Berliinissä. Hänet nähdään myös Helsingissä 18.4.

 

KUUNTELE UUSI BIISI TÄÄLTÄ

 


Lisätiedot ja yhteydenotot: 
Isadora Kamotskin / Warner Music Finland
isadora.kamotskin@warnermusic.com