Avionin Prinssi – Stadin Etsityin video ja single nyt ulkona!

SMC Lähiörotista tutuksi tulleen Avionin Prinssin toinen singlelohkaisu tulevana kesänä päivänvalon näkevältä EP:ltä julkaistiin tänään perjantaina 25.3. Karri Koiran tuottama kappale Stadin etsityin on saanut inspiraationsa Western –filmeistä sekä vanhasta stadin slangista, mitä kuullaankin vahvasti Avionin Prinssin tulevillakin julkaisuilla.

”Karri Koiran kanssa ollaan fiilistelty vanhoja Western –filmejä pitkään, minkä pohjalta syntyi Stadin etsityin. Kutsuttiin videolle myös legendaarisen Boot Factoryn Pekka Lahti soittamaan huuliharppua, jonka myötä saatiin videoon lisää Stadin cowboy –meininkiä.”

Avionin Prinssillä on pitkä historia rap –musiikin saralla yhtyeensä SMC Lähiörottien kanssa. Herra keikkailee edelleen yhtyeensä riveissä, mutta tulee tulevaisuudessa uusien soolojulkaisujensa myötä tekemään myös keikkoja itsenäisenä sooloartistina.

Kuuntele kappale Spotifyssa täältä.