CAVALLINI & SHRTY JULKAISIVAT GETTOMASAN KANSSA KAPPALEEN!

 

Cavallinin & Shrtyn 31.1. julkaistu ”16v” on ensimmäinen ote duon helmikuussa julkaistavalta debyyttialbumilta. Kappale on Cavallinille & Shrtylle ominainen eli swengaava, hyväntuulinen ja ihanaan nuoruuteen sekä tulevaan menestykseen keskittyvä. Taattu hyvä fiilis ja bonarina tottakai Gettomasan sulavasti kokonaisuuteen istuva featti. Kappaleen on tuottanut Lameboy.

Kappaleen kanssa julkaistiin musiikkivideo duon omalla Youtube-kanavalla. 

“Biisi kertoo meidän nuoruudesta ja keloista mitä meillä oli 16-vuotiaana. Kun tehtiin ekaa demoa nii siitä kuuli heti, että tää on se biisi jonka takana kaikki kolme halus seisoo. Seuraavaks julkaistaan “10/10” nimeä kantava levy.” – Cavallini & Shrty

Cavallini & Shrty on helsinkiläinen rap duo joiden soundi on letkeää, kesäistä ja tuoretta afroa. Alkuvuodesta 2018 julkaistu “Afro Finska EP” laittoi käyntiin afroaallon ja IBE:n kanssa julkaistu “Oma iTT3s” on tanssitti sinä kesänä helteistä Suomea. Levydiili solmittiin PME Recordsin kanssa alkusyksystä 2018, minkä jälkeen julkaistu kappale ”Kultaa Mun Kaulas” on kerännyt kiitettävän määrän kuunteluja sekä radiossa että striimauspalvelimissa. Duon “VAIHOST SISÄÄ” debyytti mixtape julkaistiin loppuvuodesta 2018. Cavallinia & Shrtya kuultiin viime vuonna kappaleella “Hyvä päivä ft. JVG” ja PME:n VOLUME Mixtapella kappaleella “Moni mies”. R&B:tä ja afroa yhdistelevä kaksikko työsti viime vuoden uutta musiikkia ja on nyt valmis julkaisemaan debyyttialbuminsa.

 


Lisätietoja / Haastattelupyynnöt

Saara Everi / saara@pmerecords.fi

Keikkamyynti

Tino Pirttioja / tino@skorpioni.live