Cledoksen Safe-sinkulla huima vastaanotto – musiikkivideo Youtuben 5. trendaavin

Cledoksen Safe-sinkulla huima vastaanotto – musiikkivideo Youtuben 5. trendaavin

PME Recordsin uusin sainaus on vasta 18-vuotias Cledos, jonka ensimmäinen levy-yhtiö-sinkku ”Safe” julkaistiin perjantaina 25.8. Kappaleelle julkaistiin myös musiikkivideo, jota on katsottu viikonlopun aikana Youtubessa lähes 77 000 kertaa. Musiikkivideo on tällä hetkellä Youtuben 5. trendaavin video. Kappaletta striimattiin Spotifyssa viikonlopun aikana yli 40 000 kertaa.

Safe-kappaleen vastaanotto on ollut huikea siihen nähden, että Cledos on aiemmin julkaissut ainoastaan yhden omakustanne-biisin ”Töis”. Kesäkuussa julkaistun Töis-kappaleen musiikkivideota on katsottu Youtubessa reilu 350 000 kertaa.

Cledos kertoo Safe-kappaleen olevan täysin sitä, mitä artistilta voidaan odottaa tulevaisuudessakin. Musiikkiinsa ja tyyliinsä Cledos ammentaa inspiraation kaikesta arkisesta sekä erityisesti kaveripiirinsä jutuista ja omasta slangistaan. Safe-kappale on ”täynnä kaveripiirin läppiä, joita ulkopuoliset eivät välttämättä edes ymmärrä”. Kappaleen on tuottanut Factious Frank ja musiikkivideon on ohjannut artisti itse Shueib Dahirin ja Aaron Siraisen kanssa.

Cledos Youtubessa: https://www.youtube.com/channel/UCoeIv29c_yjq14KMjrG44_Q/featured

Cledos Instagramissa: https://www.instagram.com/cledoos/

Cledos Spotifyssa: https://open.spotify.com/artist/0xbbe6a1x6g5eGBQfzjWSe

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:  Noora Kärki, PME Records, 0449811633, noora@pmerecords.fi