CLEDOS JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA YHDESSÄ MIKAEL GABRIELIN KANSSA

CLEDOS JULKAISEE UUTTA MUSIIKKIA YHDESSÄ MIKAEL GABRIELIN KANSSA

Debyyttivuonnaan suoraan Emma-ehdokkaaksi noussut Cledos julkaisee uuden kappaleen ”Made in Italy” maanantaina 5.3. Kappaleella feattaa yksi suomiräpin seuratuimmista artisteista Mikael Gabriel. Mikael Gabrielin featti on harvinaista herkkua, kun artisti ei ole tehnyt samankaltaisia featteja pitkään aikaan. Kappaleen tuotannosta vastaa Fractious Frank.

Cledos kertoo Mikael Gabrielin olleen luonteva valinta kappaleelle, joka kertoo muodista:

”Mikael on musta leija äijä ja oon jotenki löytänyt meissä jopa jotain samaa. Se äijä osaa pukeutua ja pysyä ajantasalla, I dig that. Alun perin tässä biisissä ei pitänyt olla feattaajaa. Mikael kuitenkin sopii kappaleelle täysin, sillä se pitää italjalaisesta muodista ihan yhtä paljon kuin minäkin.”

Cledos on 19-vuotias rap-lupaus, jonka debyyttisingle “Töis” nousi välittömästi viraalihitiksi julkaisunsa jälkeen kesällä 2017. Töis-musiikkivideota katsottiin YouTubessa yli 100 000 kertaa ensimmäisten kymmenen päivän aikana. Cledos sainattiin PME Recordsille elokuussa 2017, jota seurasi single “Safe” sekä marraskuussa julkaistu debyytti-EP “Alo”. EP sai huikean vastaanoton, kun kuuden kappaleen levyltä kolme nousi päivässä Suomen Spotifyn top50 –listalle.

Cledos Instagramissa: http://bit.ly/2f3KLoh

Cledos YouTubessa: http://bit.ly/2eHbart

Cledos Spotifyssa: http://spoti.fi/2FbfONb

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:

Noora Kärki / PME Records / noora@pmerecords.fi / 0449811633