Elias Gould – Uusia alkuja

Elias Gould – Uusia alkuja

Vuonna 2019 julkaistun debyyttialbumin LP jälkeen laulaja-lauluntekijä Elias Gould siirtyi studioon suunnittelemaan kakkosalbumiaan uuden tekijätiimin voimin. Vastaavan tuottajan Riku Mattilanja kirjailija-toimittaja Ronja Salmen kanssa luotu albumi on Gouldille syväluotaava taidonnäyte, jolla seikkaillaan odotuksen ja siirtymien välillä.

Albumin ensimmäinen single on perjantaina 4.3. julkaistava Uusia alkuja joka antaa ääriviivat tulevalle albumille. “Kun aloitin tämän levyn teon, halusin tehdä menevämmän kokonaisuuden, Uusia alkuja antaa esimakua siitä ja on hyvä ensipuraisu Ronjan kanssa luotuun tekstimaailmaan.” – Elias Gould kertoo. Kappaleen kanssa julkaistaan artistin veljen Ezra Gouldin ohjaama upean koukuttava musiikkivideo, joka kantaa kappaleen tarinaa veikeästi eteenpäin.

Lukiossa Elias Gouldiin tutustunut Ronja Salmi on ikäluokkansa kokeneimpia tv-toimittajia ja tunnettu työstään Helsingin Kirjamessujen ohjelmajohtajana (2018-2021) sekä tv-sarjastaan Mitä mietit, Ronja Salmi?. Gouldia ja Salmea on yhdistänyt rakkaus kitaravetoiseen indie-brittipoppiin ja yhteiset kaveripiirit kehystivät albumin aihemaailmaa. “Yhteistyöhön Eliaksen kanssa meitä kannusti Riku Mattila. Olen aikaisemmin editoinut Samuli Putron tekstejä sekä tsägällä saanut joitakin sanoja osumaan paikoilleen. Eliaksen kanssa tarve oli erilainen. Mun oma kirjoittaminen on saanut lisää tilaa. Oon tästä hyvin iloinen ja innoissani.”, Ronja Salmi kertoo.

Albumin tuottaja Riku Mattila on palkittu mm. usealla tuottaja-Emmalla ja musiikkialan elämäntyöpalkinnolla Kultaisella Emmalla. Lukemattomia kulta- ja platinalevyjä tuottanut Mattila on viime aikoina tunnettu yhteistyöstään mm. Samuli Putron ja Pyhimyksen kanssa. Gouldin kanssa yhteistyö alkoi Elias Gould LP:n julkaisun jälkeen. ”Roolini on ollut kannustaa ja sparrata Eliasta löytämään itsestään kaikki mahdollinen potentiaali, biisintekijyys ja heittäytyvä oma tulkitseminen.”, Mattila kertoo.

 “Rikun ja Ronjan kanssa työskentely on ollut määrätietoista, palkitsevaa ja opettavaista. Rikun poikkeuksellista kykyä ymmärtää musiikkia ja Ronjan suvereeniutta ei ole voinut kuin ihailla. Koen itseni onnekkaaksi kun olen päässyt tekemään tätä levyä heidän kanssaan”, artisti kertoo yhteistyöstä.

Elias Gouldin kakkosalbumi julkaistaan syksyllä 2022.

Kitaravetoista, brittivivahteista indie-rockia tekevä Elias Gould ihastutti debyyttisinglellään Huvilakatu vuonna 2015. Gould on sittemmin julkaissut Elias Gould EP:n ja – LP:n sekä tehnyt merkittävät featit mm. JVG:n platinarajan rikkoneella Revolveri -kappaleella sekä Gasellien niinikään platinaa streamanneella Riks Raks Poks -hitillä.

Gould on ennen soolouraansa soittanut rumpuja One of the Pigeons ja Spectral Rays –yhtyeissä sekä keikkaillut muun muassa Ronyan, Graciaksen, Noah Kinin ja Hätä-Miikan kanssa. Elias Gould on myös monelle tuttu Ilves- ja Kansallisteatterin lavoilta sekä elokuvista Miss Farkku Suomi (2012), Hyväntekijä (2014), Paratiisi (2011) ja Tuntematon Sotilas (2017).


HAASTATTELUT JA LISÄTIEDOT:
Saara Everi / PME Records
saara@pmerecords.fi

KEIKKAMYYNTI:
All Day
booking@allday.fi