Juuri levytyssopimuksen solminut Handshaking julkaisi debyyttialbuminsa Garden Clogs

Juuri levytyssopimuksen solminut Handshaking julkaisi debyyttialbuminsa Garden Clogs

”Fedja Kamarin eli Handshakingin debyyttilevy on tuotantoarvoltaan korkeimman laatuluokan viihdepoppihousea, joka ei juuri häviä Yaejin tai Peggy Goun kaltaisillle kansainvälisille verrokeilleen tai miksei vaikka Jaakko Eino Kaleville”
– kertoo Oskari Onninen juuri julkaistussa arviossa Imagessa

Pop- ja house-sävytteinen debyyttialbumi Garden Clogs julkaistaan diginä ja vinyylinä 26.3. Garden Clogs -debyyttialbumia on rakennettu pitkään ja hartaasti. Artistin mukaan ajoittain henkisesti raastavaa projektia on tehty vuosien varrella täysin uusiksi moneen kertaan.

“Se tietty kynnys on kasvanut koko ajan, mutta paine ekan levyn julkaisuun on alkanut helpottaa. Olen tosi iloinen, että olen saanut tämän tehtyä.”  Handshaking kertoo.

Artistin debyytti on elektronisen- ja tanssimusiikin yleisölle odotettu teos ja artisti toivoo; ”Levyn tuovan näkökulman, haastavan ja kyseenalaistavan mitä elektroninen tanssimusa voisi olla Suomessa. Haluaisin ravistella genreen liittyvää jäykkää ajattelutapaa, purismia ja kirjoittamattomia sääntöjä. Elektronisen musiikin äänimaailma on usein instrupohjaista; inhimillinen läsnäolo on niukkaa, ja sen taakse on helppo piiloutua. Siinä on myös tietty coolius, jota olen halunnut purkaa. Elektronisen musiikin ei tarvitse olla outoa tai vaikeasti lähestyttävää, haluan tehdä siitä helpommin ymmärrettävää.”

 


Haastattelupyynnöt

Laura Jonsson / laura@pmerecords.fi / +358440528725