JVG:N UUSI ALBUMI RATA/RAITTI ULKONA

JVG:N UUSI ALBUMI RATA/RAITTI ULKONA

 

JVG julkaisi tänään odotetun kuudennen albuminsa RATA/RAITTI. Levyltä jo aiemmin julkaistut jättihitit Ikuinen vappu ja Frisbee ovat molemmat rikkoneet tahoillaan ennätyksiä. Helmikuussa ilmestynyt Ikuinen vappu rikkoi Spotifyssa ennätyksen oltuaan ykkösenä yhteensä 64 päivää, mikä tekee siitä kaikkien aikojen eniten ykköspäiviä haalineen kotimaisen kappaleen. Kaksi viikkoa sitten julkaistu Frisbee keräsi julkaisupäivänään peräti 171 000 striimiä, jonka ansiosta se on eniten striimauksia yhden päivän aikana kerännyt kappale tänä vuonna. Albumilta löytyy myös kiinnostavia featteja – mm. supersuosittu Evelina sekä uuden aallon rap-artisti IBE vierailevat albumilla.

Kerrankin päästiin tekee rauhassa albumia ilman kiertuekiireitä, sillä ollaan pidetty pientä keikkataukoa. Ollaan haastettu itseämme popimpaan suuntaan ja on ollut siistiä tehä tätä projektia alan huipputuottajien kanssa. Levyä on työstetty yhdessä DJPP:n, Eppu Kososen, RZY:n ja MD$:n kanssa”, JVG kertoo.

JVG:tä ei turhaan tituleerata Suomen suosituimmaksi yhtyeeksi: duolla on hallussaan lukuisia Spotify-ennätyksiä, yhdeksän Emma-palkintoa sekä useampi loppuunmyyty Hartwall Arena -keikka. JVG:n Tarkenee ja Hehkuu ovat olleet historian ensimmäiset suomenkieliset kappaleet, jotka rikkoivat 10 miljoonan striimin rajan ja kappaleet ovat myös kaikkien aikojen striimatuimmat suomenkieliset kappaleet.

JVG esiintyy kuluvana kesänä Suomen isoimmilla festivaaleilla uudistuneen keikkasettinsä kanssa. Albumin julkaisua juhlitaan 20.7. Helsingin Allas Sea Poolissa.

Puita uuniin -kiertue:
14.06. Lappeefest, Lappeenranta
20.06. Himos Juhannus, Jämsä
21.06. RMJ, Rauma
22.06. Tahko Juhannus, Nilsiä
28.06. Kaivohuone, Naantali
29.06. Provinssi, Seinäjoki
06.07. Ruisrock, Turku
11.07. Suomipop festivaali, Jyväskylä
12.07. Tikkurila festivaali, Vantaa
13.07. Ilosaarirock, Joensuu
18.07. Tammerfest, Tampere
19.07. Karjurock, Uusikaupunki
20.07. Allas Sea Pool, Helsinki
26.07. Qstock, Oulu
27.07. Suurlava, Mäntsälä
09.08. Aurafest, Turku
10.08. Simerock, Rovaniemi
17.08. Blockfest, Tampere

 


 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com

Keikkatiedustelut:
Rauha Kyyrö / Fullsteam Agency
rauha@fullsteam.fi