Kotimainen poptähti Joalin maailmannäyttämöllä — CAMALEÓN-mixtape ulkona perjantaina!

Kotimainen poptähti Joalin maailmannäyttämöllä — CAMALEÓN-mixtape ulkona perjantaina!

Suomen ja Meksikon välimaastossa kasvaneen monilahjakkuuden Joalinin juhannusperjantaina julkaistava mixtape CAMALEÓN on monivivahteinen matka identiteettiin ja itsevarmuuteen. Tuleva julkaisu edustaa rohkeaa askelta eteenpäin artistin äänimaailmassa ja henkilökohtaisessa ilmaisussa. EP:n nimi – espanjaksi kameleontti – heijastaa Joalinin syvälle juurtunutta sopeutumiskykyä sekä hänen elämäänsä kahden kulttuurin välillä. ”Olen aina osannut mukautua ympäristööni –  lapsena maailman toiselle puolelle muuttaminen opetti paljon. Nimesin avausraidan Camaleóniksi ja kaikki loksahti paikoilleen. Se kiteytti täydellisesti sen, mistä koko julkaisussa on kyse.” Joalin kertoo.

EP:ltä jo julkaistut singlet GUM ja Mis Sueños -kappaleiden musiikkivideot ovat kellottaneet viikoissa liki 2 miljoonaa näyttökertaa. Joalin nähdään kiertueella Suomessa tänä kesänä mm. Helsingin Siltasessa 10. heinäkuuta ja festareilla Provinssissa, Qstockissa ja Ruisrockissa.

Joalin tunnetaan vahvana esiintyjänä, jonka musiikissa yhdistyvät tarttuva rytmi ja pohjoinen melankolia. CAMALEÓN huokuu lämpöä, rohkeutta ja meksikolaisen kulttuurin värikkyyttä. ”Ensimmäinen studioäänitys Meksikossa oli valtavan tärkeä kokemus. Se herätti uudenlaista syvyyttä ja itsevarmuutta. Kaikki se häly, ihmiset ja ilo vaikuttivat todella paljon lopputulokseen.”

Joalin Loukamaa on noussut kansainväliseen tietoisuuteen omaleimaisella tyylillään ja karismaattisella esiintymisellään. Hänet on nähty muun muassa Vogue Scandinavia -lehden sivuilla sekä osana Spotify EQUAL -kampanjaa New Yorkin Times Squarella. Joalin on viihtynyt myös Suomen top-listojen kärjessä vierailijana mm. Pikku G:n Vikaa kertaa, Shrtyn Pariisin kevät, ja DAVI:n Silkkii-kappaleilla. Viime kesänä Joalin esiintyi Flow Festivaleilla täydelle Black Tentille.