LAURI HAAV JULKAISI UUDEN SINGLEN

LAURI HAAV JULKAISI UUDEN SINGLEN

 

Lauri Haav julkaisi tänään perjantaina 24.1. uutta musiikkia. Kappale Missä oot nyt on toinen single kevään 2020 aikana julkaistavalta albumilta. Kappaleen on tuottanut Aaro630 yhdessä artistin kanssa. Sanoitukset ovat Lauri Haavin omat.

“Kappale on syntynyt noin vuosi sitten ja se on mun musiikillinen purkauma siitä ajasta ja siitä mitä mä sillon tunsin. Vaikeat asiat kirjoitettuna auki kappaleeksi, sitä tää biisi on.”

Biisin kanssa julkaistiin Max Steffanssonin ohjaama musiikkivideo Haurilove Youtube-kanavalla.

 

 

Lauri Haav, oikealta nimeltään Lauri Haavisto, on vuonna 1997 syntynyt jyväskyläläinen artisti. Kuokkalassa kasvanut artisti on tehnyt biittejä yläasteelta lähtien, ja omia riimejä ja itse räpättyjä biisejä alkoi kasaantua kunnolla vuonna 2016. Lauri Haav on artistina monipuolinen, kokeellinen, rohkea ja ajoittain inhimilliseen melankolisuuteen taittava. Rouhea ääni ja samaistuttavat nuoren miehen ajatukset rakkaudesta, arjesta ja tunnemaailmasta koukuttavat mukaansa.

Hip hopin ja R&B:n välimaastossa sulavasti liikkuva artisti julkaisi PME Recordsin kautta Nyt ja heti EP:n toukokuussa 2019. EP:llä artisti hurmasi sulavalla flowlla, pehmeällä laululla ja taitavilla teksteillään. Viime vuoden lokakuun alussa julkaistu kappale Alas sai sekä medialta, että kuulijoilta ylistystäLauri Haavin debyyttialbumi julkaistaan keväällä 2020.

 


Lisätietoja / Haastattelupyynnöt

Saara Everi / saara@pmerecords.fi

Keikat

Rauha Kyyrö, Fullsteam / rauha@fullsteam.fi