LAURI HAAVIN DEBYYTTIALBUMI JULKAISTAAN 15.5.

LAURI HAAVIN DEBYYTTIALBUMI JULKAISTAAN 15.5.

Lauri Haav loi debyyttialbuminsa rohkeudella. Rakkaus musiikkiin ja sen kautta kokemusten jakaminen sai aikaan monipuolisen ja koukuttavan kokonaisuuden. Albumin vastaava tuottaja on jyväskyläläinen nuori lupaus Aaro630. Kappaleen ​Painajaisii ​kanssa julkaistaan Teemu Heljon ohjaama musiikkivideo Haurilove -Youtube-kanavalla. Albumilla vierailee TIPPA, Justsesomali ja Gettomasa.

”Levyn tekeminen oli inspiroivaa ja opettavaista. Tein tän todistaakseni taitoni sekä itselleni että muille, ja sain kasaan kokonaisuuden minkä toivon rohkaisevan muitakin uskomaan itseensä. Tekoprosessin loppu oli vaikein ja valmiista albumista irti päästäminen oli haastavaa, mutta vapauttavaa. Nyt kuulijat pääsevät lähemmäs minua ja saan antaa heille jotain, mikä on minulle tärkeää.”​ – Lauri Haav

Albumilla painajaiset kohtaavat unelmoinnin, yön pikkutunneilta valvotaan aamuun ja takaisin yöhön. Ihmissuhteiden kiemurrellessa vapaudutaan ja jäädään taas jumiin. Silmät kii on mahdollista lentää.

Albumi julkaistaan myös vinyylinä ja 200kpl painos myytiin ennakkoon loppuun. Lauri Haavin muut oheistuotteet tulevat myyntiin 15.5. klo 10.00 PME Storeen.


TRACKLIST:

1. MEITÄ TULEE SATTUU ​(san. Lauri Haavisto säv. & tuot. Aaro630, Lauri Haavisto)
2. PAINAJAISII ​(san. Lauri Haavisto säv. & tuot. Aaro630, Lauri Haavisto)
3. ALAS ​(san. Lauri Haavisto säv. & tuot. Aaro630, Lauri Haavisto)
4. MISSÄ OOT NYT ​(san. Lauri Haavisto säv. & tuot. Aaro630, Lauri Haavisto)
5. SILMÄT KII ​(san. Lauri Haavisto säv. & tuot. Aaro630, Lauri Haavisto)
6. ARTEK ​(san. Lauri Haavisto säv. & tuot. Ruuben, Lauri Haavisto)
7. SAIRAS YÖ ft. TIPPA ​(san. Lauri Haavisto, Topi Huovinen säv. & tuot. Ruuben, Lauri Haavisto)
8. VIIMEISET HITAAT ​(san. Lauri Haavisto säv. & tuot. Aaro630, Lauri Haavisto)
9. ÄÄNITYS ​(san. Lauri Haavisto säv. & tuot. Aaro630, Lauri Haavisto, Matti Ahopelto)
10. RIIPPUVAINEN ​(san. Lauri Haavisto säv. & tuot. Aaro630, Lauri Haavisto)
11. PATSAS ft. Justsesomali, Gettomasa ​(san. Lauri Haavisto, M. R. Hassan, Aleksi Lehikoinen säv. & tuot. Ruuben, Lauri Haavisto)
12. AAMUUN ASTI ​(san. Lauri Haavisto säv. & tuot. Aaro630, Lauri Haavisto)


Lauri Haav on Jyväskylän Kuokkalassa kasvanut monen kriitikon ja kuulijan kiinnostuksen saanut tulokasartisti. Suomen Drakeksikin luonnehdittu Haav on artistina monipuolinen, kokeellinen, rohkea ja ajoittain inhimilliseen melankolisuuteen taittava. Rouhea ääni ja samaistuttavat nuoren miehen ajatukset rakkaudesta, arjesta ja tunnemaailmasta koukuttavat mukaansa.

Artisti on tehnyt biittejä yläasteelta lähtien, ja omia riimejä ja itse räpättyjä biisejä alkoi kasaantua kunnolla muutama vuosi sitten. Haav julkaisi omakustanne EP:nsä vuonna 2018. Hip hopin ja R&B:n välimaastossa sulavasti liikkuva artisti julkaisi PME Recordsin kautta Nyt ja heti EP:n toukokuussa 2019. EP:llä artisti hurmasi sulavalla flowlla, pehmeällä laululla ja taitavilla teksteillään. Lauri Haav on vieraillut mm. Pykärin ylistetyllä O -albumilla, Gettomasan ja Paperi T:n yhteisbiisillä Jeesei ja Gettomasan Emma patsaan pokanneella albumilla Diplomaatti.

 


Lisätietoja / Haastattelupyynnöt:

Saara Everi / saara@pmerecords.fi

Keikat:

Rauha Kyyrö, Fullsteam / rauha@fullsteam.fi