Lyttä julkaisi PME-debyyttinsä ”Ei siin”

Lyttä julkaisi PME-debyyttinsä ”Ei siin”

PME Records on jälleen laajentanut artisti-rosteriaan: uusin sainaus on 23-vuotias Ruotsissa syntynyt rap-artisti Lyttä. Lyttä on aiemmin tullut rap-kansalle tutuksi niin ikään PME Recordsille levyttävän Gettomasan keikka-DJ:nä. Lyttän ensimmäinen PME-julkaisu Ei siin julkaistiin tänään. Kappaleessa feattaa Lauri Haav.

”Tein tän biisin koska voin, ei siin,” Lyttä kommentoi lyhyesti PME-debyyttiään.

Kuuntele Ei siin tästä.

Lyttä kertoo ajautuneensa musiikin pariin Gettomasan inspiroimana. Lyttä tutustui vuonna 2011 Gettomasankin taustalla vaikuttaneeseen tuottajaan Ruubeniin, jonka kanssa Lyttä on työskennellyt studiolla jo useamman vuoden. Ruuben on myös tuottanut perjantaina julkaistavan Ei siin –kappaleen yhdessä Nuoren Aaron kanssa.

”Joskus 2011 Gettomasa raahas mut kulmilta Ruubenin ullakolle, josta kaikki on lähteny. Sain inspiraation tehä musiikkia ja olla ylipäänsä musan parissa. Pikkuhiljaa asiat muokkautuivat yhteen, minkä seurauksena syntyi Korstoraatio, jonka aikana myös toimin DJ:nä Jyväskylän baareissa ja klubeilla. DJ-hommien lisäksi järjestelin myös tapahtumia ja tein hommia keikkamyyjänä. Lopetin tänä syksynä keikkamyyntihommat, joten nyt on taas aikaa tehdä musiikkia. VilleGalle on jo pidempään kysellyt mua PME:n talliin, ja nyt vihdoin aika tuntui oikealta.” – Lyttä

Lyttä on aiemmin julkaissut omakustanne-levyn Mr. Harald sekä singlen Hoidetaan. Viime vuonna julkaistulla Hoidetaan-kappaleella feattaa Van Hegen sekä Pajafella.

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt: Noora Kärki, noora@pmerecords.fi, 044 9811633

Lyttä Facebookissa.

Lyttä Instagramissa.

Lyttä Spotifyssa.