PME Recordsin tuorein sainaus on 18-vuotias rap-artisti Cledos – Safe-sinkku ulos 25.8.

PME Recordsin tuorein sainaus on 18-vuotias rap-artisti Cledos – Safe-sinkku ulos 25.8.

PME Recordsin tuorein kiinnitys on 18-vuotias Cledos, joka julkaisee ensimmäisen PME-sinkkunsa ”Safe” tulevana perjantaina 25.8. Kappaleen on tuottanut Fractious Frank. Cledos on aiemmin tullut tutuksi rap-piireille omakustanne-biisillään ”Töis”, jonka kesäkuussa julkaistua musiikkivideota on katsottu Youtubessa jo yli 300 tuhatta kertaa. Myös Safe-sinkulle on työstetty musiikkivideo, joka julkaistaan niin ikään tulevana perjantaina.

”Tällä sinkulla ja videolla tuon esille just sen oman Cledos-tyylin ja sen, mitä me Töis Crewn kanssa tehdään. Kaikki mun biisit on täynnä inside-läppii ja oman squadin slangi-sanoja, joita moni ei edes välttämättä ymmärrä”, Cledos kertoo musiikistaan.

Cledos kertoo saavansa inspiraationsa kaikesta arkisesta sekä erityisesti tiiviistä ystäväpiiristään. Ideat biiseihin syntyvät artistin mukaan ”Töis”-kaveriporukan yhteisistä läpistä.

””Töis” ja Töis Crew on kaksi eri asiaa. Töis Crew on kaveriporukka, mutta ”töis” on kaveriporukan inside-läpästä syntynyt movement ja elämäntyyli. Kuka vaan voi olla ”töis” mutta ei Töis Crew’ssa”, Cledos avaa ”töis”-termiä.

Nuori artisti haluaa tuoda musiikillaan sekä esiintymisellään uudenlaista kulmaa Suomen musiikkiskeneen. Uutta musiikkia on rutkasti valmiina ja tulevaisuudessa Cledos haluaa päästä työskentelemään myös ulkomaalaisten tekijöiden kanssa. Myös keikkailu kiinnostaa nuorta artistia. Vaikka Cledoksella ei ole vielä ollut omia keikkoja, on hän silti päässyt jo esiintymään muutamille kuluvan kesän kovimmille festareille. Cledos on ollut mukana mm. JVG:n The Weeknd –lämmittelykeikalla, JVG:n Blockfest-keikalla sekä Töölön Ketterän Flow Festival –keikalla.

Cledos Instagramissa: https://www.instagram.com/cledoos/

Cledos Spotifyssa: https://open.spotify.com/artist/0xbbe6a1x6g5eGBQfzjWSe

 

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:  Noora Kärki, PME Records, 0449811633, noora@pmerecords.fi