REINO NORDIN – CARA MIA -ALBUMI ULKONA NYT

”Cara Mia levyn biisit kertoo kaikki osaltaan siitä, mikä mulle on kaikkein rakkainta ja siitä, miten yritän kasvaa ihmisenä kohti sitä valoa, joka mua johdattaa tässä elämässä. Aina se ei oo ihan suora tie mutta lauluja ainakin syntyy. Albumia on työstetty rakkaudella ja intohimolla kaksi vuotta ja onkin ihanaa vihdoin saada se teille kuultavaksi!” – Reino Nordin

 

Eheällä Cara Mia -albumilla kuuluvat Reinon elämässä jyllänneet tunnetilat. Lauluissa on aikuisen miehen ajatuksia perheestä, rakkaudesta ja menetyksestä. Tasapainon etsiminen ja sen löytämisen vaikeus saavat vastapainokseen myös iloa ja keveyttä. Jo ennakkoon kultaa striimanneelta levyltä on tähän mennessä julkaistu mm. single Kyynelten virta sekä vuoden lopussa ilmestynyt pysäyttävä kappale Veitsenterällä. Albumi sisältää viisi aiemmin julkaisematonta kappaletta. Kappaleiden tuotannoista vastaavat mm. TIDO, JS16 ja Leo Jupiter.

 

KUUNTELE UUSI ALBUMI TÄÄLTÄ

 

”Cara Mia on albumi armosta, intohimosta, elämästä ja kuolemasta. Laulujen teemat ammentavat rakkaudesta elämään ja itsensä hyväksymisestä sellaisena kuin on.
Tein tämän levyn, koska rakastan musiikkia.”
– Reino Nordin

 

Emma Gaalassa vuoden artistiksi ehdolla olleen Reinon viime vuosi oli menestyksekäs: kultaa striimanneiden kappaleiden lisäksi hän sai myös upean vastaanoton keikoilla ja esiintyi festareiden päälavoilla kesällä 2018. Tästä vuodesta odotetaan vähintään yhtä vaikuttavaa, ja Reino onkin kovaa vauhtia nousemassa yhdeksi maamme eturivin artisteista.

Reino lähtee Cara Mia -albumin julkaisukiertueelle maaliskuussa 2019. Rundi käy yhteensä kymmenessä kaupungissa, alkaa Himos Areenalta Jämsästä ja päättyy Helsingin Tavastialle. Tulevan albumin kappaleet heräävät lavalla eloon myös visuaalisesti. Kiertueella tullaan näkemään aiempaa rohkeampi ja monipuolisempi Reino. Myös Cara Mia -kiertueen tuotanto on artistin tähänastisen uran näyttävin.

 


Keikat:

1.3. Himos Areena, Jämsä
2.3. Aulanko Areena, Hämeenlinna
8.3. Tuunaansaaren luolasto, Punkaharju
9.3. Peurunka Areena, Peurunka
15.3. Areena, Oulu
16.3. Rytmikorjaamo, Seinäjoki
22.3. Pakkahuone, Tampere
23.3. Finlandia Klubi, Lahti
29.3. Aalto Yökerho, Turku
30.3. Tavastia, Helsinki

Liput alkaen 23,00€ osoitteesta livenation.fi

 


Lisätietoja / Haastattelupyynnöt

Saara Everi / saara@pmerecords.fi

Keikkamyynti

Jukka Varmo / jukka.varmo@livenation.fi