Reino Nordin julkaisee ennakkoon kultarajan ylittäneen albuminsa Antaudun 24.2.

Reino Nordin julkaisee jo ennakkoon kultarajan saavuttaneen albuminsa Antaudun perjantaina 24.2. Levy on kymmenen kappaleen paketti, joka sisältää kaikki PME Recordsin kautta julkaistut singlet sekä 4 ennen julkaisematonta kappaletta ja akustisen version levyn nimikkosinglestä Antaudun. Levy kasaa yhteen koko ”Reino 2.0”-projektin, joka on tuonut artistista esille uuden entistä modernimman ja huomattavasti laajempaa kuulijakuntaa puhuttelevan popparin.

Antaudun on albumi, jota mun ei enää pitänyt tehdä, mutta kuinkas sitten kävikään. Levy on todella henkilökohtainen matka pääni sisään ja ajatuksiini rakkaudesta, elämästä sekä ihmissuhteista. Kokonaisuus muodostui todella kauniiksi, sillä jokainen biisi on mukana syystä. Missään vaiheessa ei tehty ”albumiraitoja” vaan pysyttiin visusti kunnianhimoisina PME -sotilaina loppuun asti. Tuotannosta vastaa tämän hetken eturivin tuottajakaarti Jaakko Salovaarasta Tido Nguyeniin. Tämä on mun neljäs ja heittämällä paras levyni ikinä”, kuvailee Reino.

Albumin nimikkosingle Antaudun on Reinolle henkilökohtaisesti tärkeä kappale, jota hiottiin pitkään lopulliseen muotoonsa: ”Antaudun kertoo luottamuksesta, pyyteettömästä rakkaudesta, ystävyydestä ja kaikesta siitä, mikä pitää lopulta tätä maailmaa kasassa. Se on anthem siitä, että valitsee rakastaa läheisiään, tai miksei etäisempiäänkin, oli kuka tahansa mitä tahansa. Kappaletta tehtiin pitkään ja hartaasti siitä asti, kun Anton ”Puhu vaan” Sonin tarjosi sointuja, joihin syntyi lyriikat. Lopullisen tuotannon vei maaliin Leo Jupiter, joka viimeisteli myös Kosketa -biisin. Leo oli mies paikallaan aikataulun musertavassa paineessa, ja sai kuin saikin tehtyä kappaleesta timantin.”

Antaudun-levyn julkaisukiertue lähtee liikkeelle 3.3. legendaariselta Tavastia-klubilta Helsingistä. Lippuja Tavastian julkaisukeikalle myy tiketti.fi.

Reino Nordinin tulevat julkistetut keikat:

23.4.    Apollo Live Club, Helsinki

3.3.      Tavastia, Helsinki

11.3.    Kehräämö, Pori

15.3.    Escape, Jyväskylä

22.3.    Lahden Tivoli, Lahti

31.3.    M/S Finlandia, Helsinki

1.4.      Giggling Marlin, Lappeenranta

29.4.    Solar Sound, Seinäjoki

Keikkatiedustelut osoitteesta jukka.varmo@livenation.fi

Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:         Noora Kärki

                                                               044 981 1633

                                                               noora@pmerecords.fi