Elias Gould

Elias Gould

Kitaravetoista, brittivivahteista indie-rockia tekevä Elias Gould ihastutti debyyttisinglellään Huvilakatu vuonna 2015. Gould on sittemmin julkaissut monipuolisesti omaa tuotantoaan sekä tehnyt merkittäviä feat -vierailujat mm. JVG:n platinarajan rikkoneella Revolveri -kappaleella sekä Gasellien niinikään platinaa striimanneella Riks Raks Poks -hitillä. Gouldin uusin single on huhtikuussa 2024 julkaistu Raitis mies, joka on kerännyt mm.TikTokin puolella vakuuttavaa huomiota.

Vuonna 2019 julkaistun debyyttialbumin LP jälkeen laulaja-lauluntekijä Elias Gould siirtyi studioon suunnittelemaan Susihavaintoja-kakkosalbumiaan uuden tekijätiimin voimin ja albumi julkaistiin syyskuussa 2022. Vastaavan tuottajan Riku Mattilan ja kirjailija-toimittaja Ronja Salmen kanssa luotu, yhdeksän kappaletta sisältävä albumi on Gouldille syväluotaava taidonnäyte jolla kertojana kuullaan epävarma ja levoton henkilö. “Albumin teemoina ovat ulkopuolisuus ja levottomuus asioiden välissä. Kun ei oikein enää kuulu vanhaan, mutta mitään selkeää uuttakaan ei ole näkyvissä niin ratkaisuja haetaan monesta suunnasta”, Gould kertoo.

Gould on ennen soolouraansa soittanut rumpuja One of the Pigeons ja Spectral Rays –yhtyeissä sekä keikkaillut muun muassa Ronyan, Graciaksen, Nori Kinin ja Hätä-Miikan kanssa. Elias Gould on myös monelle tuttu Ilves- ja Kansallisteatterin lavoilta sekä elokuvista Miss Farkku Suomi(2012), Hyväntekijä (2014), Paratiisi (2011) ja Tuntematon Sotilas (2017).

Lisätietoja / Haastattelupyynnöt

Amos Utti / PME Records / amos@pmerecords.fi

Keikkamyynti

Feniks Willamo / All Day Agency / feniks@allday.fi