ALMA JULKAISEE ODOTETTUA UUTTA MUSIIKKIA – SINGLE EVERYTHING BEAUTIFUL ULKONA PERJANTAINA

ALMA JULKAISEE ODOTETTUA UUTTA MUSIIKKIA – SINGLE EVERYTHING BEAUTIFUL ULKONA PERJANTAINA

Suomalainen pop-sensaatio ALMA julkaisee huomenna 1.7. ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan. Ruotsissa äänitetty Everything Beautiful on voimakas ja euforinen kesäanthem, jota maailmankuulut huipputuottajat Max Martin ja Elvira Anderfjärd ovat olleet tekemässä. Perjantaina julkaistaan myös Lontoossa kuvattu musiikkivideo, joka kuvittaa upeasti elämää juhlistavaa kappaletta.  

Tän biisin lyriikat on mun tapani sanoa, että vaikka välitän ja tahdon oppia, joskus vain haluan sulkea silmät kaikelta ja olla hetken naiivi ja typerä, koska sekin kuuluu elämään”, kertoo ALMA. “Biisi on täydellinen intro kakkosalbumiini. Uudet biisit ovat kaikki samaan aikaan iloisia ja surullisia, kuten Everything Beautiful, jossa on syvällinen viesti, mutta joka on kuitenkin yksi kepeimmistä kappaleista levyllä. Tämä ensimmäinen sinkku on kuin kirjan kansi – haluat tietää, mitä sisältä löytyy.”

26-vuotias ALMA on uransa aikana ehtinyt kerätä yli 650 miljoonaa maailmanlaajuista striimiä, useita kulta- ja platinasinglejä ympäri Euroopan, sekä neljä Emma-palkintoa. Lahjakas laulunkirjoittaja on päässyt tekemään hittejä myös useille supertähdille Ariana Grandesta Miley Cyrukseen. ALMAn debyyttialbumi Have U Seen Her? nousi Suomen albumilistan ykköseksi ja toinen albumi on parhaillaan työstössä kansainvälisten huippuosaajien voimin.


PME Records / Antti Kosonen
antti@pmerecords.fi
puh. 045 630 7676

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt:

Nirananda Lanki / Warner Music Finland

nirananda.lanki@warnermusic.com