Avionin Prinssin soolosinglet yhteen vinyyliksi – vinyyli myyntiin 9.12.

SMC Lähiörottien ohella soolosinglejä tiheään tahtiin PME Recordsin kautta julkaissut Avionin Prinssi kokoaa nyt kaikki soolobiisinsä yhteen vinyyliin. Vinyyli tulee myyntiin perjantaina 9.12. levykauppoihin ympäri Suomen. Vinyyliltä löytyy Avionin Prinssin kaikki soolosinglet: Hiljaa Liukuu (feat. TonoSnolo), Stadin etsityin, Niin gimis on Stadi (feat. VilleGalle), Vierivä kivi (feat. Jare) sekä Siivet.

”Vinyyli on ollut meidän sukupolven alakulttuurissa aina vahvasti mukana, joten halusin ensimmäisestä soolo-EP:stäni myös vinyylipainoksen. Lisäksi halusin, että biisit säilyvät muistona muutenkin kuin pelkästään digitaalisena. ” – Avionin Prinssi

Avionin Prinssillä on pitkä rap-ura yhtyeensä SMC Lähiörottien kanssa. Yhtyeen Skatemaniacs-elokuvalle tekemä video oli julkaisupäivänään YouTuben maailmanlaajuisesti katsotuin video. Musiikkivideoiden lisäksi yhtye on julkaissut mm. kaksi studioalbumia sekä yhden EP:n. Bändi keikkailee edelleen tiheään tahtiin ympäri Suomen, mutta sooloproggiksen myötä tekee Avionin Prinssi myös keikkoja itsenäisenä artistina.

Kuuntele Avionin Prinssiä Spotifyssa täältä.