Eevil Stöö & Stepa lähtevät yhteiskiertueelle — kaksikon ensimmäinen single ulkona 27.1.

Eevil Stöö & Stepa lähtevät yhteiskiertueelle — kaksikon ensimmäinen single ulkona 27.1.

Teosto-palkittu Eevil Stöö ja suomiräpin klassikkoääni Stepa lanseeraavat yhteisprojektinsa kappaleella TYH-MÄ 27. tammikuuta. Kaksikon keväällä julkaistava albumi on ensimmäinen PME Recordsin ja Katakombi Recordsin yhteisjulkaisu. Suomiräpin saralla kovasti arvostetut tekijät työstävät tällä hetkellä kokopitkää albumia, jonka myötä lähtevät koko maan kattavalle kiertueelle: “Alunperin meidän piti tehdä yhteiskiertuetta varten yhteisbiisi. Biisi tuntui jollain tapaa liian simppeliltä ja taiteenmuotoina EP:stä tulee mieleen jonkinlainen välityö. Tehtiin sit levyllinen biisejä. Katsos, kun me ollaan koukussa musan tekemiseen, niin studiolle oli pakko päästä tai muuten menee yöunet. Miksi tehdä biisi, jos niitä voi tehdä kymmenen?” Stepa kertoo projektista.

Perjantaina julkaistava, bassovoittoinen TYH-MÄ-kappale on lämminhenkinen ja kekseliäs: yhdysvaltaista bay area -räppiä tuottava kaksikko eivät pelkää huumoria ensimmäisellä singellään. Stepa kertoo olleensa keikkareissulla Kajaanissa kun sai biitin mailiin: Hyppäsin autosta ja tanssin sateessa. Fiilis oli älytön. Se tuntui siltä, että just tätä biittiä oon etsinyt koko uran ajan ja vihdoinkin se löysi minut. Biitti tuntuu täydelliseltä.”. Stöö kertoo: “Biisistä kuulee että meillä on ollut hauskaa sitä tehdessä. Toivon että tää sama fiilis välittyy myös koko levystä. Välillä kirjoitetaan otsa kurtussa, tällä kertaa ei.”

Uusi single saa seurakseen myös musiikkivideon, jota Stepa avaa näin: “Video tulee sisältämään autoja, räppiä ja räjähdyksiä. Videossa seikkaillaan myös ympäri maailmaa ja vuodenajat vaihtuvat tiuhaan. Nyt hörskytetään oikein kunnolla.” 

“Uskallan epäillä, että videosta tulee TYH-MÄ.” Eevil Stöö jatkaa.