Elias Gouldin odotettu debyyttilevy kesäkuussa – uusi single julkaistiin tänään!

Elias Gouldin odotettu debyyttilevy kesäkuussa – uusi single julkaistiin tänään!

Karismaattinen laulaja-lauluntekijä Elias Gould julkaisee tänä yönä uuden singlen Älä anna mulle piiskaa. Kappaleen on tuottanut Olli Palmunen ja Väinö Wallenius. Artistin odotettu debyyttilevy julkaistaan kesäkuussa.

”Koko biisin tarina alkoi veljeni heittämästä vitsistä. Vitsi alkoi elää omaa elämäänsä, ja sitä pyöriteltyäni tajusin, miten paljon se tästä maailmasta ja ajasta mulle kiteyttää. Beibi älä anna mulle piiskaa, kaikki tuntuu nyt jo ihan liikaa”, Elias Gould kertoo tänä yönä julkaistavasta kappaleesta.

 

KUUNTELE UUSI KAPPALE TÄÄLTÄ

 

Debyyttisinglellään Huvilakatu vuonna 2015 ihastuttanut Elias Gould on sittemmin julkaissut useamman singlen, EP:n sekä tehnyt merkittävät featit mm. JVG:n platinarajan rikkoneella Revolveri -kappaleella sekä Gasellien niinikään platinaa streamanneella Riks Raks Poks -hitillä. Kesäkuussa julkaistava debyyttialbumilta tulee löytymään ennenkuulemattomien biisien lisäksi jo aiemmin julkaistut singlet Loistava, Kipinä, Maaliskuu ja Älä anna mulle piiskaa.

 


Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Noora Kärki / Warner Music Finland
noora.karki@warnermusic.com 

Keikat:
Sami Siilin / Fullsteam
sami@fullsteam.fi