LILBRO ja Joe L julkaisevat yhteis-EP:n

LILBRO ja Joe L julkaisevat yhteis-EP:n

LILBRO ja Joe L ovat Raumalta kotoisin olevia uuden aallon rap-artisteja. Joe L on juuri Sony Musicille sainattu, aiemmin muille artisteille tuottanut ja omakustanteena musiikkiaan julkaissut artisti. Vastikään nimikko-EP:nsä julkaissut LILBRO allekirjoitti levytyssopimuksen PME Recordsille viime vuoden lopussa. Kaksikon viimeisin yhteiskappale Summer Nights on rikkonut Spotifyssa 1,2 miljoonan striimin rajapyykin. Yhteistyön sujuttua luontevasti, artistit kokivat saavansa paljon irti yhteisestä musiikinteosta, josta syntyi Sekunti-EP.

Sekunti käsittelee parisuhteita jotka on menetetty jo aikaa sitten. Siihen jää kuitenkin se toivo et jos asiat oiski menny eri tavalla ja ois sittenkin voittanut sen rakkauden ajokilpailun, mutta kummallakaan ei oo enää aikaa siihen” – artistit kertovat.

Melodista räppiä tekevät artistit vakuuttavat kuuntelijat varmaotteisella tuotannollaan ja äänenkäytöllään. Biisin kirjoituksessa kunnostautunut LILBRO on hionut taitojaan tuotantoon syventyneen Joe L:n kanssa.

Sekunti-EP on ensimmäinen Sony Musicin ja PME Recordsin yhteisjulkaisu. Kahden levy-yhtiön ja artistien välinen yhteistyö mahdollistaa sujuvan tavan julkaista uutta kiinnostavaa musiikkia ja luo pohjaa artistien tuleville soolotuotannoille.

Erittäin hyvä fiilis yhdistää voimat PME:n kanssa ja yhteisesti tukea artistien kasvutarinaa tässä projektissa. PME:n ja Sony Musicin osaaminen, vahvuudet ja toimintamallit yhdistettynä ovat innostava kombinaatio.” kommentoi Sony Musicin toimitusjohtaja Henri Lanz.

Yhteistyö Sonyn kanssa tuli todella luontevasti: artistien välinen ystävyys toi myös levy-yhtiöt yhteen, ja pääsimme yhdessä julkaisemaan kiinnostavien artistien uusinta tuotantoa.” kertoo PME Recordsin operatiivinen johtaja Antti Kosonen.

Haastattelupyynnöt

LILBRO: Laura Jonsson / laura@pmerecords.fi / +358440528725

Joe L: Anniina Antti-Roikko / anniina.antti-roiko@sonymusic.com / +358 40 758 0289