Pessa nähdään Ylen Mist sä tuut -dokumentissa — Bäkkii-single ulkona perjantaina!

Pessa nähdään Ylen Mist sä tuut -dokumentissa — Bäkkii-single ulkona perjantaina!

Tänä vuonna Pessa ottaa seuraavia merkittäviä askelia urallaan: Yle Areenan Mist sä tuut -dokumentin toiselle kaudelle osallistuva Pessa esittelee musiikintekoprosessiaan sekä kotikaupunkiaan Kuopio-jaksossa. Dokumentissa YleX:n Köpi Kallio matkustaa ympäri Suomea selvittämään eri kaupunkien hiphop-kulttuuria. Legendaaristen räppäreiden lisäksi kuullaan nuoren polven näkemykset musiikin tekemisestä ja suomirapin tulevaisuudesta. Viime kaudella nähtiin artisteja kuten Cheek, Elastinen ja Gettomasa. Ohjelman myötä artisti julkaisee Bäkkii-singlen: kappale joka puhuu oman kotikylän tärkeydestä, soljuen pehmeämpää pehmeämmän biitin päällä.

“Minulta kysyttiin dokkarin kuvauksien jälkeen haluaisinko tehdä biisin Kuopion jaksoon. Viime kesänä minulla oli Kuopiossa pari viikkoa kämppä tyhjänä kun muu perhe oli Italiassa, jolloin siirsin studiokamat olkkariin ja tein siellä paljon musaa. Aloin yhtenä yönä tekemään biittiä ja aikalailla heti klikkasi, että siitä voisi tulla tämä kyseinen biisi. Kirjoitin biisin loppuun syksyllä ja kävimme äänittämässä vielä alkuvuodesta skrätsit biisin loppuun DJ Stedin kanssa. Biisi on miksattu Jyväskylässä yhdessä onni.flpn kanssa ja masterin teki Daniel Hagström.”