DEEZYDAVIDILTÄ JA PYKÄRILTÄ UUTTA MUSIIKKIA

DEEZYDAVIDILTÄ JA PYKÄRILTÄ UUTTA MUSIIKKIA

PME:ltä tänään 1.3. kaksi uutta julkaisua:
DeezyDavid julkaisi kappaleen Viilein ja Pykäri julkaisi toisen singlen LOHDUTUS feat. Ringa Manner tulevalta albumiltaan.

DeezyDavid julkaisee perjantaina singlen Viilein. Kappaleen kanssa julkaistaan musiikkivideo. 17-vuotias artistilupaus, oikealta nimeltään David Masomi, on isoveljensä Graciaksen tavoin tehnyt musiikkia nuoresta asti. PME:n kautta viime vuonna julkaistu tuplasingle Faijas kyselee / Stadii junal saavat vuoden 2019 aikana jatkoa. Omien julkaisujensa lisäksi DeezyDavid on vieraillut mm. Cledoksen jättihitillä Töisjuuri julkaistulla kappaleilla Väärälle jätkälle (Töölön Ketterä) ja Graciaksen kappaleella Mis ollaan.

KUUNTELE DEEZYDAVIDIN UUSI SINGLE TÄÄLTÄ

”On leijaa olla ainoo joka tekee näin. Haluun tehdä tätä lisää mun frendeille ja kaikille ketä fiilaa. Pitää mennä eteenpäi ja tavoitella isompaa, siks swichasin taas isomman vaihteen” – DeezyDavid

Viilein on pehmeä ja sulava, R&B:stä ja rapista vaikutteita saanut kappale. Kappaleen tuotannosta vastaa monessa PME:n projektissa vaikuttanut Aleksi Asiala. Kappaleen on kirjoittanut DeezyDavidin kanssa Biniyam.

 


Myös Pykäriltä saatiin uutta musiikkia. LOHDUTUS feat. Ringa Manner on toinen single Pykärin tulevalta Ahjo Ensemblen kanssa yhteistyössä tehdyltä kuorolevyltä O. Featistä löytyvä Ringa Manner on Ruusuista, The Hearingistä, Pintandwefallista ja ROOXXista tuttu indie-puolen monivaikuttaja. Kappaletta oli mukana kirjoittamassa Ruusujen kaikki kappaleet kirjoittanut Lauri Levola.

KUUNTELE PYKÄRIN UUSI SINGLE TÄÄLTÄ

Olen kuunnellut viime aikoina paljon Evanescenceä ja Nightwishiä. Tuntuu, että on mahdotonta saada lohtua ennen kuin pystyy ensin kohtaamaan omat pelot. Niistä fiiliksistä LOHDUTUS syntyi. – Pykäri

Viime vuoden alusta lähtien Pykäri on kasannut tulevaa toista sooloalbumiaan. PME Records julkaisee Pykärin kuorolevyn O vuoden 2019 aikana. Ensimmäinen single Yhteinen koira feat. Versace Henrik julkaistiin musiikkivideon kanssa tammikuussa 2019. Levyllä kuullaan useampaa vierailevaa artistia ja kokonaisuus on monipuolinen ja varmasti kiinnostava.

Pykäri, koko nimeltään Mikko Pykäri, on 37-vuotias tuottaja ja muusikko, joka on vaikuttanut suomalaisessa indie-skenessä vuodesta 2004. Regina-yhtyeen toinen puolikas ja vuoden 2011 alternative pystin Emma Gaalassa pokannut Pykäri on tuottanut musiikkia mm. Ruger Hauerille (Mature-levy), LCMDF:lle ja Mannalle. Tuottaja-sooloura alkoi vuonna 2017 pitkäsoitolla ’Pykäri’ ja hän esiintyi samana vuonna Ahjo Ensemble -kamarikuoron kanssa Flow Festivalin päälavalla. Vuodesta 2019 odotetaan menestyksekästä uuden albumin ja levytyssopimuksen myötä.

 


Lisätietoja / Haastattelupyynnöt (DeezyDavid & Pykäri)

Saara Everi / saara@pmerecords.fi

Keikkamyynti (Pykäri)

Esa Tontti, Alt Agency / esa@altagency.fi