Lauri Haav – Se viimeinen kesä

Lauri Haav – Se viimeinen kesä

Lauri Haavin 13. toukokuuta julkaistava albumi on kasvutarina. Aiheet kulkevat isojen päätösten ja identiteetin etsimisen kautta ajatuksiin perheestä, pienpaikkakuntalaisuudesta, nuoruudesta ja tulevaisuuden haaveista. “Tää on mun teos ja iso palanen mun maailmaa ja elämää, joka on nyt pistetty kymmenen kappaleen matkaksi levyn muodossa. Mä toivon, että tää myös otetaan vastaan sellaisena kokonaisuutena. Haluun myös heti vinkata, että tää levy tulee olemaan livenä upea.”

Kasvutarina kuuluu myös albumin genrerajoja ylittävissä, kunnianhimoisissa sävellyksissä. Tuottaja Aaro360:n kanssa toteutetulla albumilla genret leikittelevät suomipopin, rapin, r&b:n ja jopa suomirockin äänimaailmoissa. Suurimman osan kappaleista Haav sävelsi ja kirjoitti itse ennen siirtymistä studioon. Haav kuvaili albumia Keskusteluohjelma-podcastissa Haavin ja Aaro630:n yhteisenä albumina, sillä kaikki kappaleet ovat kaksikon yhdessä luomia. “Aaron kanssa ei oo ikinä mitään rajoja tai normeja mitä pitäisi noudattaa, päinvastoin. Jonain päivänä toinen on enemmän vastuussa ja seuraavana päivänä taas toinen. Meillä se on sellainen arvokas symbioosi, mistä saa olla todella kiitollinen.”

 

Artisti kuvailee uuden albumin tematiikkaa: “Albumilla käydään entistä laajemmin läpi sitä kuka oon ja mitä mun elämässä on tapahtunut nuoruudessa ja viimeisen muutaman vuoden aikana. Mutta noita ajanjaksoja pohtiessa levyllä katsotaan yhtälailla myös tulevaan.” Kuuntelijat ovat saaneet kevään aikana neljän singlen verran välähdyksiä tulevasta. Kappaleita Shampoota, Tähti, Syksyn vihreillä sekä Vesipisarat on striimattu yhteensä jo miltei 2 miljoonaa kertaa. Shampoota-kappaleessa tanssittavan popin ja eteenpäin kantavan kitarariffin sisään kietoutui tarina oikeasta elämästä kiiltokuvien takaa. “Pääteemana on ajatus, että lakaistaan vaikeat asiat maton alle. Kääritään se vaikea elämä glamour-paperiin ja toivotaan, että se vie ne ongelmat ainakin hetkeks sivuun”, artisti kertoo. “Halusin myös haastaa tekstejäni ja laulaa vielä enemmän”. Rumba kirjoitti Syksyn vihreillä singlestä näin: “Biisi tuo esiin artistin taitoa rakentaa draaman kaari, joka lunastaa odotukset. Laulu tuo esiin aitoa herkkyyttä, pitäen myös otteessaan. Kokonaisuudessaan vahva kappale.” 

 

Lauri Haav keikkailee läpi kesän ja syksyn uuden albuminsa tiimoilta, ensimmäistä kertaa nelihenkisen livebändin kanssa, katso keikkalista alta. Haav lanseerasi myös omat nettisivut: laurihaav.fi -sivulta löytää artistin koko tuotannon, keikkakalenterin sekä linkit oheistuotteisiin ja vinyylin ennakkomyyntiin.

 

PE 27.5.2022 Jyväskylä, Revolution

PE 17.6.2022 Helsinki, Sideways

LA 2.7.2022 Seinäjoki, Provinssi

SU 3.7.2022 Hämeenlinna, Weekend Festival

PE 8.7.2022 Lappeenranta, Saimaa Festival

LA 9.7.2022 Turku, Ruisrock

PE 15.7.2022 Joensuu, Ilosaarirock

LA 30.7.2022 Oulu, Qstock

LA 13.8.2022 Seinäjoki, Solar Sound Festival

PE 19.8.2022 Tampere, Blockfest 

KE 24.8.2022 Helsinki, Tavastia

PE 26.8.2022 Kalajoki, Venetsialaiskarnevaali

PE 2.9.2022 Jyväskylä, Lutakko

LA 3.9.2022 Oulu, 45 Special

PE 9.9.2022 Tampere, Klubi

LA 10.9.2022 Lahti, Mössö

LA 17.9.2022 Turku, Utopia

LA 24.9.2022 Joensuu, Kerubi

 

Lauri Haavin 2020 julkaistu debyyttialbumi Silmät kii niitti sekä kehuja että suosiota artistia kohtaan pitkin vuotta ja Haav toi Haaville mm. Vuoden tulokas -ehdokkuuden ja vinyylipainos myytiin ennakkoon loppuun. ”Kevään olennaisimpiin kuuluva debyytti”, kirjoitti Oskari Onninen Helsingin Sanomissa. Jyväskyläläisen menestyksekäs ja albumilistan 5. sijalla debytoinut, yhteensä viidellä Emma-ehdokkuudella noteerattu albumi valittiin myös YleX Läpimurto 2020 -listauksen sijalle 2. ”- – osa levyn kappaleista käsittelee henkilökohtaisia aiheita niin rehellisellä otteella, että albumin kuultua tuntuu, kuin Haavista olisi tullut ystävä.” – Hilla Körkkö, Helsingin Sanomat. Popin, hip hopin ja R&B:n välimaastossa sulavasti liikkuva artisti julkaisi PME Recordsin kautta Nyt ja heti EP:n 2019 hurmaten kuulijat yli genrerajojen. Lauri Haav on vieraillut mm. Pykärin ylistetyllä O-albumilla, Gettomasan ja Paperi T:n yhteisbiisillä Jeesei ja Gettomasan Emma-patsaan pokanneella Diplomaatti-albumilla sekä usealla kappaleella Kalamies-albumilla. 


Lisätietoja / Haastattelupyynnöt:

Saara Everi / saara@pmerecords.fi

Keikat:

Rauha Kyyrö, Fullsteam Agency / rauha@fullsteam.fi