Stepa julkaisee uuden albuminsa ensimmäisen singlen!

Stepa julkaisee uuden albuminsa ensimmäisen singlen!

Suomiräpin kekseliäimpiin kuuluva kaksikko Stepa ja Are kuullaan mikrofonin varressa perjantaina julkaistavalla singlellä. Siistii räppii on Stepan tulevan albumin nimikkosingle. Pumppaava rytmiräppi soljuu klassisen pehmeän biitin päälle, kertoen tarinan rakkaan lajin harrastamisesta. Duo räppää kappaleella saumattomasti yhdessä kumartaen 90-luvun Westcoast-hiphopin suuntaan, tuoden leikkisyyden takaisin. Danny Valuen tuottamalla kappaleella kuullaan myös sämplessä Liisanpuistoa: 2000-luvun alussa Monspille levyttänyttä rap-yhtyettä.

Stepa kuvailee Aren kanssa työskentelyä: ‘’Aren kanssa meikä on ollut hyvissä väleissä jo vuosia ja se on meikän parhaimpia kavereita. Sen mukana olo on meikästä vaan siistiä ja mitä enemmän mulla on mahdollisuus hengata Aren kanssa – sitä mukavampaa mun elämä on. Kilari Audio miksaili koko biisin ja ehdotti, et sämplätään siihen Liisanpuiston Siistii räppii -biisiä ja se sämple loi biisiin sielun.’’

 

Kappaleelle julkaistaan myös kesäinen musiikkivideo: “Meikä hyppäs autoon ja ajeli viikko-kaks sitten Jyväskylään. Soitin matkalla Aksimille, joka ehdotti, että vuokrataan maasturi ja mennään Jyväskylän keskustaan räppään. Joppe Jii, Lyttä, Gettomasa ja Aksim tuli tekemään cameot videolle. Sen lisäksi aurinko tuli moikkaan meitä ja minä tajusin mun ympärillä olevan hyviä tyyppejä ja me räpätään Jyväskylän keskustassa auringon alla. Silloin minusta tuntui, että minä olen onnekkain paskiainen tällä maapallolla, kun minulla on näin hyviä ihmisiä ympärillä ja nyt meillä on siitä muistona video.” -Stepa

Pohjoisen suomiräpin ääni Stepa, oikealta nimeltään Joni Stenberg kuuluu kotimaisen räpin parhaimmistoon. Sodankylästä kotoisin olevalla artistilla on vaikuttava ja monipuolinen ansioluettelo musiikin saralla. 2021 julkaistu Rakkaus ylivoimainen oli artistin PME-debyytti. Lämminhenkistä ja luontevaa otetta suosivan Stepan riimit ovat soljuneet albumi kerrallaan melodisempaan suuntaan artistin otettua kehitysaskelia myös laulajana. Artisti viimeistelee tällä hetkellä kesän alussa julkaistavaa albumiaan.


Haastattelupyynnöt

Laura Jonsson / laura@pmerecords.fi / +358440528725

 

Keikkamyynti

Esa Nikkilä / All Day Agency
esa@allday.fi / 046 851 0651