LXANDRA – SOMETHING TO LOSE – Taianomainen UMK-kisakappale on nyt julkaistu!

LXANDRA – SOMETHING TO LOSE – Taianomainen UMK-kisakappale on nyt julkaistu!

Laulaja-lauluntekijä Lxandra tuo upean balladinsa UMK:hon! Uuden Musiikin Kilpailun 2023 neljäs kilpailubiisi, Lxandran Something To Lose, on julkaistu tänään. 

Upeaääninen Lxandra eli Alexandra Lehti on maaginen tulkitsija ja kansainvälisesti menestynyt artisti, joka haluaa tavoitella musiikillaan ajattomuutta; “Haluan luoda universaalia, mutta samalla henkilökohtaista musiikkia. Pimeää, mutta silti värikästä. Haen tunteikkuutta ja yhteyttä”, Lxandra kertoo. 

Lxandralle on tärkeää rakentaa omaehtoinen luova kokonaisuus, johon kuuluvat niin musiikki, visuaalisuus kuin liike – ja kaikki tämä yhdistyy nyt myös UMK:ssa. Idea vaikuttavan Something to Lose -balladin lähettämisestä UMK:hon syntyi Los Angelesista paluun jälkeisessä jetlagissa huhtikuussa 2022. ”UMK:hon osallistumisesta oli ollut puhetta jo pitkään, mutta vasta sillä hetkellä koin, että tämä biisi voisi olla oikea”, Lxandra kuvailee.

Los Angelesissa Something To Lose -kappaletta oli Lxandran lisäksi tekemässä Amy Kuney ja Belinda Huang. Suomen päädyssä kappaletta hyppäsi viimeistelemään myös Minna Koivisto. Lxandra kertoo kappaleen tekoprosessin olleen luonteva ja lämmin. Vaikka kappale on hyvin henkilökohtainen, toi jokainen tekijä kokonaisuuteen jotain omaa vangiten tekijöiden keskinäisen yhteyden. ”Joskus biisin sanoman ymmärtää kunnolla vasta jälkikäteen ja näin kävi myös UMK-biisissä. Ymmärsin, että biisin sanoma kuvastaa omaa matkaani elämässä ja artistiudessa.” 

Lxandran UMK23-kappale löytyy nyt Yle Areenasta ja YouTubesta sekä Spotifysta ja muista musiikin suoratoistopalveluista. Lyriikkavideon lisäksi voit katsoa myös biisin luomisesta kertovan Biisin tarina -videon.    

Uuden Musiikin Kilpailun voittaja ja Suomen seuraava Euroviisuedustaja valitaan 25.2.2023 Turun Logomon UMK23-tapahtumassa. Finaalilähetys nähdään ja kuullaan suorana Yle TV1:ssä, Yle Areenassa, Radio Suomessa ja Yle X3M:llä. 


Lisätietoja / Haastattelupyynnöt:

Saara Everi / saara@pmerecords.fi