MONILAHJAKKUUS PESSA LIITTYY PME:N ROSTERIIN

MONILAHJAKKUUS PESSA LIITTYY PME:N ROSTERIIN

PME Records ja R&B:n, jazzin ja hip hopin välimaastossa lahjakkaasti suunnistava Pessa ovat solmineet levytyssopimuksen. Nuori muusikko, oikealta nimeltään Lorenzo Laakso niitti kiinnostusta monelta taholta debyyttialbuminsa Jazzijäbä tiimoilta. Lähes kokonaan itse luotu albumi tuo esille artistin musikaalisuuden ja halun luoda jotain uutta Suomen musiikkikentälle. Kuopion konservatoriossa opiskeleva Pessa on soittanut trumpettia 11 vuotta ja “lisäksi olen viime vuosina alkanut soittamaan paljon myös kosketinsoittimia, joita soitan myös paljon omissa biiseissä. Olen myös ottanut hieman haltuun kitaraa ja bassoa”, artisti kertoo.

1.10. julkaistaan ensimmäinen single artistilta PME:n tallissa. pysyn tääl on mutkattoman letkeä kappale jonka Pessa on säveltänyt, tuottanut ja kirjoittanut tyylinsä mukaisesti täysin itse. Mm. tulitikkuja ja sateenropinaa kappaleen soittimina käyttänyt artisti avaa kappaleen tyyliä: “Pysyn tääl eroaa mun aiemmin julkaisemasta musiikista: studiolla käytin enemmän soittimia, biitissä on jazz-sointuja ja vokaalit ovat hyvin melodiapainoitteisia.”

Kuopiossa, alunperin kotinsa kellarissa muutaman vuoden musiikkia pyöritellyt artisti kertoo, että projekteissa saattaa tovi vierähtää, mutta visio tulevasta selkeä: “Aloin kiinnostumaan esim. laulamisesta ja R&B/jazz/soul tyylisestä musiikista jo vuosi ennen debyyttialbumini julkaisua. Minun täytyi kuitenkin keskittyä albumin viimeistelemiseen. Kun sain vihdoinkin albumin pois alta, niin pystyin aloittamaan taas puhtaalta pöydältä. Minulla on ollut jo siitä lähtien melko selkeä visio tulevan EP:n saundista ja tyylisuunnasta.” Pessan musiikki syntyy edelleen samaisessa kellarissa ja PME julkaisee siellä luodun EP:n ensi vuoden alkupuoliskolla.

 


HAASTATTELUT JA LISÄTIEDOT:
Saara Everi / PME Records
saara@pmerecords.fi