Pykäri julkaisi uuden singlen – mukana ibe

Pykäri julkaisi uuden singlen – mukana ibe

Tänään julkaistu Teini on ensimmäinen single Pykäriltä viime vuoden O -albumin jälkeen. Ihanan tarttuva ja hyväntuulinen kappale vie sinut mukanaan kesätunnelmiin. Kappaleella vierailee rapin aallonharjalla taiteileva ibe“Tuottajana on aina kiinnostavaa päästä studioon oman idolin kanssa. Ibe on lahjakas artisti ja työskentely yhdessä oli mukavaa.”, Pykäri kuvailee yhteistyötä Emma-ehdokas iben kanssa.

Kappale kuullaan elokuussa ilmestyvässä suomalaisessa elokuvassa Eden. Ulla Heikkilän ensimmäinen pitkä elokuva Eden vie katsojat rippileirille keskelle kauneinta kesää. Elokuvan musiikkia on julkaistu myös Pykärin toisen yhtyeen Babelin toimesta. “Mikään ei ole ihanampaa kuin teini-ikä, kun se ohi”, Pykäri summaa ajatuksensa menneistä teinivuosista.

Pykäri, koko nimeltään Mikko Pykäri on tuottaja ja muusikko, joka on vaikuttanut suomalaisessa indie-skenessä vuodesta 2004. Regina -yhtyeen toinen puolikas ja vuoden 2011 alternative pystin sekä vuoden musiikkivideo ehdokkuuden (Yhteinen koira feat. Versace Henrik) Emma Gaalassa pokannut Pykäri on tuottanut musiikkia mm. Ruger Hauerille. Tuottaja-sooloura alkoi vuonna 2017 pitkäsoitolla ’Pykäri’ ja hän esiintyi samana vuonna Ahjo Ensemble -kamarikuoron kanssa Flow Festivalin päälavalla. Vuonna 2019 Pykäri esiintyi jälleen Ahjo Ensemblen kanssa uuden albumin tiimoilta Sidewaysin päälavalla. HS / Arttu Seppänen arvioi Pykärin keikkaa täällä. “Materiaalin perusteella Pykärin tuleva levy on kenties yksi vuoden kiinnostavimmista kotimaisista.” Albumi O julkaistiin PME Recordsin kautta elokuussa 2019 ja sai medialta ja yleisöltä positiivisen vastaanoton. Albumilla vierailee runsas läpileikkaus upeita artisteja, mm. Versace Henrik, Lauri Haav, Karina, Biitsi ja F.

”Siinä missä monet artisteista tänä päivänä apinoivat hädissään mitä milloinkin pinnalla olevaa trendisoundia ja toisiaan, Pykäri tuottaa modernia äänimaailmaa omin ehdoin tinkimättömällä tyylitajulla ja omaperäisyydellä.” – Toni Turtinen, Rumba

 


Lisätietoja / Haastattelupyynnöt

Saara Everi / saara@pmerecords.fi

Keikkamyynti

Esa Tontti, Alt Agency / esa@altagency.fi