TIPPA esittelee uuden suomirock-soundinsa

TIPPA esittelee uuden suomirock-soundinsa

TIPPA julkaisee huomenna 10.6. ensimmäisen singlen tulevalta albumiltaan. Voimaannuttava Omilla jaloilla -single esittelee artistin vahvasti suomirockiin kehittyneen vastustamattoman soundin.

Tippa on kirjoittanut uutta musiikkia kotimaisten huipputuottajien Tidon ja Jurekin kanssa legendaarisella Sipoon E-Studiolla. Vahvan bänditaustan omaavalle artistille uuden kokonaisuuden luominen on tuntunut paluulta omiin bändiaikoihin. Kappaleiden keskiössä kuuluu ytimekäs, orgaaninen bändisoundi joka nousee keskiöön myös Tipan livekeikoilla uusien soittajien liityttyä kokoonpanoon.

“Oon soittanut eri bändeissä ja halusin lähteä tekemään uutta musiikkia siltä kulmalta, että kaikki raidat on soitettu oikeilla soittimilla. Moni biisiaihio on saanu ihan uuden elämän E-studiolla Sipoossa Tidon ja Jurekin kanssa. Tässä singlessä yhdistyy jotain uutta ja jotain vanhaa mikä tuntuu tosi freesiltä”, TIPPA kertoo kappaleesta.

Rock-vivahteisella kitarasoundillaan yhdeksi vuoden 2018 kiinnostavimmaksi musiikki-ilmiöksi noussut TIPPA ihastutti henkilökohtaisemmalla materiaalillaan nyt jo tuplaplatinaa striimanneella Satutat mua -hitillään. Kappale nousi Suomen Spotifyn top50 -listan ykköseksi ja usean radion soittolistalle ja se huomioitiin vuoden 2019 Emma Gaalassa Vuoden biisi -ehdokkuudella. Muun muassa Alice In Chainsin, Nirvanan sekä Apulannan musiikilliseksi vaikuttajikseen mainitseva TIPPA työstää tällä hetkellä uutta musiikkia.

 


Lisätiedot & haastattelupyynnöt:

Stella Kylä-Liuhala / Warner Music / stella.kyla-liuhala@warnermusic.com

Keikkamyynti:

Kimmo Sundström / Warner Music Live / kimmo.sundstrom@warnermusic.com